Tänään aamulla töihin kävellessäni (ja tiedoksi vaan, että lämpötilat alkavat olla sellaisissa mitoissa, että pian palaa hihat) ja samalla tietenkin erittäin efficienttinä sähköposteja selaillessani kuulin juuri ennen työpaikan aulaan astumista hätääntynyttä piipitystä. Tietenkin tällaisen harjantuneen eläintenpelastajan korvat höristyivät samantien ja aloin vauhkona haravoida katua katseellani. Siellä se sitten oli, pienenä höyhenpallona ison ikkunan edessä, piipittämässä niin, että pienenpienet häntäsulat väpättivät kuin paraskin sekuntiviisari.

Kuin salamaniskusta kipitin korkokengilläni pääovien vieressä istuvan valley parking tiskin eteen, heitin siihen laukkuni, kännykän ja aukkarit ja huikkasin jotain "venaa hetki" tyylistä. Seuraavaksi kamalaa harpontaa lintuparan luokse, kyykistyminen sen taakse ja sitten varovainen kädenojennus pientä kohden. Lisää paniikinomaista piipitystä (kamoon, lintu on pienempi kuin nenäni, kuinka hirmulta mahdoin näyttää sen visiirissä?) ja sivuhyppyjä. Minä tietenkin hengessä mukana, kyykyssä sivulle. Pelkäsin, että jos nappaan sen liian nopeasti, puserran ehkä kaiken ilman poloisesta ulos ja tapan parkaraukan. Muutaman sekunnin jälkeen sain napattua linnun käteeni, nousin, oikoillen lahkeita ja pyyhkien hikeä otsaltani, vain huomatakseni taakseni kerääntyneen joukon siivojia ja parkkimiehiä. Turha odottaakkaan, että olisin saanut raikuvat aploodit ja voinut tehdä upean kumarruksen, lintua voitonriemuisesti ilmassa pitäen ("We've got him!"), ehei, minua katsottiin kuin hullua. Kaipa se vaan on niin, että tässä maassa ihmisillä ei ole vielä aikaa taikka edes intressiä miettiä niinkin simppeliä juttua kuin eläimet ja niiden hyvinvointi.

Katselin edestakaisin ylläni olevaa kattoa, siellä jossain olisi pakko olla pesä, mutta yhtään muuta lintua taikka piipitystä ei ollut havaittavissa. Niinpä lintu kädessä parkkivahdin luokse, joka katsoi lintua lähinnä sen oloisesti, että kädessäni olisi ollut vähintään kobra. Pienen neuvottelun ja äyskinnän tuloksena sain miehen järjestämään jostain minulle pahvilaatikon, johon tungin lapsukaisen (joka muuten tässä vaiheessa ei enää inissyt hetkeäkään vaan leikki lähinnä kuollutta). Kamalaa vauhtia töihin, nyt oli tosi kyseessä. Näin jälkikäteen ajatellen aika hassua, jotenkin vain sillä hetkellä oli sellainen tunne, että tämä lintu pelastetaan vaikka se olisi viimeinen tekoni tässä maailmassa.

Töihin saavuttuani näytin lintua pomolle, joka ei pahemmin ollut kiinnostunut koko oliosta. Soitin eläinlääkärilleni, kysyen neuvoa ja toivoen, että ehkä kuitenkin jossain Dubaissa olisi sentään jonkinlainen lintutsydeemi, jonne potilaan voisi viedä hoitoon. Vaan ei ole. Karu totuus oli se, että joko alkaisin itse hoitaa lintua ja ruokkia sitä (joka puolestunti niin kauan kun olisi valoisaa...) taikka veisin linnun samaan paikkaan mistä sen olin bongannutkin, ja sitten vaan peukuttamaan, että linnun vanhemmat löytäisivät sen ja ruokkkisivat sitä maassa. Flat chance!

Hollannissa eläinambulanssissa työskennellessäni noin 45% eläimistä, mitä pelastimme, oli lintuja. Olen miljoonia kertoja puhelimessa jankuttanut samaa asiaa ihmisille, ketkä olivat löytäneet linnunpoikasen ja halusivat pelastaa sen: "Kyllä, on aivan normaalia, että linnunpoikanen päätyy maahan, jossain vaiheessa vanhemmat yksinkertaisesti potkivat pennut pesästä niin, että ne oppisivat lentämään. Vanhemmat ruokkivat niitä vielä maassa, joten vie lintu takaisin samaan paikkaan". Ainoastaan tämä paikka sattui olemaan ison tien vieressä, pelkkää betonia ja ihmisiä täynnä. Sydämeni oli hajota ajatuksesta, että pian sama linnunpoikanen olisi takaisin siellä ihmismassassa, peloissaan ja ilman ruokaa. But what can you do?

Ei auttanut muu kuin face the facts ja kiikuttaa lintu takaisin kadulle. Taas saman parkkivahdin luokse, "Joo, kuules, nyt onkin juttu niin, että tämä lintu pitää laittaa takaisin tohon kadun varteen". Mies ei tietenkään ymmärtänyt minua, ja ehdotti, että jättäisin linnun respaan, koska siellä oli viileämpää. EI, tämän täytyy kyllä nyt olla ihan tässä kadulla, muuten se kuolee nälkään. Tämä johti soittoon pääpomolle. Voi vidu, olinhan juuri puoli tuntia sitten poiminut sen eläimen samasta paikasta, ja nyt sitä ei saisi enää palauttaa?

Muutaman minuutin päästä ovesta liihottaa ulos paikkallinen kaapumies, raybanit silmillä tietenkin ja kysyy, että mikäs neidillä on hätänä. Toistin tarinani tuhannen kerran, ja mies katsoi lintua hiukan aikaa, sitten kelloaan, ja sanoi "Kuulkaa, minulla on tänään todella kiireinen päivä, odotan juuri VIP vieraita saapuvaksi, voidaanko tästä kenties jutella myöhemmin?". WTF? Tässä vaiheessa katkesi pinna totaalisesti, nappasin linnun laatikosta käteeni, katsoin miestä tiukasti silmiin ja ojensin käteni ilmaan, kivahtaen "Ja tämän pienen linnun pitää kuolla teidän kiireidenne takia!" ... ja hups, juuri tällä hetkellä lintu lentää kädestäni pienen piipahduksen saattelemana.

Katsoimme kumpikin vähän hölmistyneenä linnun perään, se laskeutui muutaman kymmenen metrin päähän ja jäi taas nurkkaan värjöttämään. Mies katsoo minua hymyillen, tarttuu käteeni ja sanoo "Onnea, lintunne on oppinut lentämään". Minä vilkaisen vielä pientä höyhenkasaa ja päätän lähteä paikalta pois ennenkuin koen uuden pelastamisherätyksen.

Tässä kuva samanlaisesta sankarista kuin se tämänpäiväinen: