Viime aikoina olen jotenkin onnistunut sotkeutumaan mitä ihmeellisempiin keskusteluihin, mitkä ovat pistäneet meikäläisenkin vähän ulalle. Yksi hyvä esimerkki näistä keskusteluista on uskonto. Ihan vinkiksi vaan niille, jotka epäilevät: älkää alkako näihin keskusteluihin jollei teillä ole erityisen pitkä pinna.

Yleiseksi taustatiedoksi: en koe olevani mitenkään erityisen uskonnollinen yksilö. Äh, en oikeastaan yhtään. Sanasta uskonto, ja varsinkin sen harjoittamisesta minulle tulee tasan tarkkaan neljä asiaa mieleen: ristiäiset, rippijuhlat, häät ja hautajaiset. No ehkä vielä joulukirkkokin, mutta sinnekkään en ole näiden 33:n vuoden aikana ehtinyt, joten sivuutetaan se nyt sitten aivan suosiolla.

On tietenkin eri asia, kun kysytään "uskotko?". Kyllä, minä uskon johonkin, mutten oikein osaa taikka edes halua hahmotella sitä, mihin uskon. Minusta se on hyvin henkilökohtainen juttu: jos joku haluaa uskoa Ahtiin taikka Allahiin taikka Jumalaan, niin so what, omapahan on asiansa. Eikö nämä kaikki edellä mainitut nimikkeet aja samaa asiaa? OK, Ahti unohtaen. Jos kaikki "pääuskonnot" karsitaan perusajatukseensa, niin ihan samoista jutuista puhutaan.

Uskonnoissa minua on aina peloittanut/ärsyttänyt sellainen jengimentaliteetti: ME uskotaan näin, ja se tarkoittaa, että KAIKKIEN pitää tehdä asiat juuri näin, ja kaikki, ketkä sitä eivät tee näin, ovat joko vajaaälyisiä taikka tuhoon tuomittuja. Fuck you. Minä kieltäydyn, prkl vaikka periaatteesta, tekemään jotain sen takia, että joku hemmetin ihminen on näin kerran päättänyt. Ahaa! Miten niin ihminen ... melkein kaikilla uskonnoilla on joku pahuksen opus, mikä on, vaikkakin ihmisten ylöskirjoittama (aivan), Pääpomolta tullut ohje. Tämä kirjoittaminenkin on tapahtunut satoja vuosia sitten ja sepähän onkin erityisen mielenkiintoista seurattavaa, miten sitä sitten toteutetaan. Yksi ymmärtää sen tavalla A, toinen tavalla B. Mutta ei sillä väliä, koska niin kauan kuin kuitenkin uskot samaan jumalaan, on kaikki aivan OK. Vaikka tekisitkin jotain aivan skitsoa.

Hollannissa asuessani olin ensimmäistä kertaa tekemisissä todella uskovaisten kanssa. Niin katollisten kuin protestanttien kanssa. Tällöin jo minua ihmetytti näin "pakanana" se, että vaikka tietyt ihmiset olivat niin uskovaisia, niitä ihmisiä, ketkä eivät toimineet heidän oppiensa mukaan, katsottiin hyvin halveksivasti ja aina mutistiin jotain ikävää. Hetkinen. Ja kun minulla, naaivilla suomalaisella, oli jotenkin sellainen kuva uskomisesta, että "jumala rakastaa". Nope. Jumala rakastaa vain niitä, ketkä kuuluvat tiettyyn koplaan.

No niin, nyttenhän on päästy astetta pidemmälle - tällä kertaa muslimimaahan. Jonkin keskustelun yhteydessä tuli puheeksi uskonto, ja eräs ystävistäni sanoi minulle: "Minun pitääkin muistaa antaa sinulle yksi kirja, sen on kirjoittanut etelä-afrikkalainen katollinen pappi, joka kääntyi 20:n vuoden jälkeen muslimiksi". Tähän perään sellainen muikea hymy, kulmien nostattelua tyyliin "see my point?". En voinut vastustaa kysymystä "Entä sitten? Luuletko, ettei ole olemassa yhtäkään muslimia, ketä olisi kääntynyt kristityksi?". Hepuli. Ei tietenkään, tai jos olisi, niin voi niitä parkoja, sillä heitä odottaisi helvetti.

Tässä yksi asia, mikä saa erityisesti vereni kiehumaan. Muslimit uskovat, että kaikki, ketkä eivät ole muslimeja, joutuvat helvettiin. Ja OK, kaipa meidänkin uskontomme vähän samoilla linjoilla on, mutta jotenkin vaan muslimit tuovat sen julki avoimemmasti. "Ai et ole muslimi? Voi sinua raukkaa, kääntyisit nyt, muuten joudut helvettiin". Minusta peloittelulla ei pääse mihinkään, tai tottakai pääsee, yhteen monia uskonnoista yhdistävään tekijään: massojen kontrolloimiseen. Sillä mikä muu sen oivallisempaa, kuin peloitella ihmisiä asialla, mitä ei voi mitenkään tarkistaa.

Kävimme siis hyvin kiukkuisen keskustelun/väittelyn/riidan (aivan, kuten jo sanoin, näistä asioista on aivan turha alkaa keskustella). Itseasiassa jälkikäteen vasta tajusin, että luultavasti keskustelun toinen osapuoli pitää minua nyt hyvin antaumuksellisena kristittynä, vaikka kaikki argumentaationi perustuikin vain pelkästään faktaan "think outside the box!!". Esimerkki: miten joku Mongolian aroille syntynyt lapsonen, joka ei jollain ihmeen kaupalla altistu jonkin uskontokunnan valistukselle, voi ikinä päätyä minnekkään muualle, kuin helvettiin? Vaikka hän eläisi kuinka hyvän elämän, rakastaisi, kunnioittaisi ja auttaisi läheisimpiään, too bad, loppujen lopuksi joudut kuitenkin helvettiin.

Seuraavaksi esitettiin kysymys: voisinko minä koskaan kuvitella, että kääntyisin muslimiksi? Mietin asiaa oikein hartaasti. Minusta olisi epäreilua sanoa joota eikä jaata, sillä en tiedä ensinnäkään uskonnosta tarpeeksi. Sen lisäksi uskon olevani kykeneväinen elämään niiden standardien mitoissa, mitä "hyvältä ihmiseltä" odotetaan - ja nyt uskonnot unohtaen. Minua ei kiinnosta, saanko menolipun helvettiin vai taivaaseen, enkä varsinkaan usko siihen, että jos käännyn viisi kertaa päivässä Mekkaan päin taikka käyn kirkossa ripittäytymässä taikka en tapa pyhää lehmää, että se olisi joku vapaalippu mihinkään. Taas tämä jengimentaliteetti: tee näin, niin sitten kaikki paska, mitä teet, hyvittyy. Katolilaiset ovat tästä mainio esimerkki: ensin tehdään ties mitä, ja sitten vaan ripittäytymään ja avot, kaikki hyvin.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin ymmärtänyt jotain keskusteluistamme: nämä ihmiset todella USKOVAT. Ehkä minä olen liian rationaalinen, yksilö, ketä tarvitsee todisteitä ynnä muita asioita ymmärtääkseen. Sillä let's face it: näitä asioita ei voi ymmärtää, ne pitää tuntea. Elikkä ei väliä minkä uskontokunnan edustaja, jos he uskovat, niin kunnioitan sitä. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää muuttaa sitä, mutta toivoisin samalla, ettei heilläkään olisi tarvetta muuttaa minun ajatuksiani.

Vaikeaa, eikö!