Olinkin saanut ennen lähtöä vinon pinon vinkkejä lukuisilta ihmisiltä (kiitos T!!) ja parhaan mukaani yritin niitä toteuttaa. En oikeastaan ole mikään kulttuurikohteissa ravaaja, tietenkin jotkut nähtävyydet kiinnostavat (sen verran, että niiden vierellä saa sen pakollisen todistusaineisto-kuvan otettua), mutta useimmiten tykkään vaan hengata kaupungeissa ja imeä niiden ilmapiiriä sisuksiini. Minua ei siis saa kirveelläkään millekkään monipäiväisille museokierroksille ja jopa Istanbulissa tuli ne oletettavimmat jutut pikaisesti katsastettua, elikkä Hagia Sofia, Sininen Moskeija ja Grand Bazaar. Kaupunki on pullollaan mitä upeampia palatseja ynnä muuta mutta neljä päivää oli semmoiseen ruljanssiin liian lyhyt.
Heti ensimmäisenä iltana onnistuimme tunaroimaan oikein kunnolla. Hotellimme lähistöllä piti oleman muutama oikein kiva baari joita sitten lähdimme saman tien metsästämään. Isolla kävelykadulla päätimme kysäistä eräältä mieheltä, että missä "se ja se" baari on. Mies ei ymmärtänyt englantia (tämä oli itseasiassa hyvin yleistä Istanbulissa, harvat tuntuivat osaavan englantia) mutta ei hätää, hän pyysi heti kaveriaan hakemaan taas jonkun toisen, ketä osasi englantia (toinen pointti: turkkilaiset ovat äärettömän ystävällisiä ja avuliaita). Kyseinen mies sanoi "yes, yes, I know" ja käski meidän seurata häntä. Köpöttelimme jollekkin sivukadulle, hieman kyräilevän epäluuloisina, kunnen mies paukahti erään kuppilan ovesta sisään ja viittoi iloisesti meitä seuraamaan häntä. Baarin astuessamme ensimmäinen asia, mikä mieleeni tuli, oli jonkinlainen erittäin kämähtänyt coffee shop Amsterdamista. Paikka haisi märälle koiralle ja oli sellainen tunnelia muistuttava putkilo. Ei missään nimessä se hip ja happening Nu Pera, mitä olimme metsästämässä. N tarttuu minua käteen ja sanoo "ääääh luuletko tämän todella olevan se baari", johon minä "Hmmmm ei". Ennenkuin ehdimme tehdä tai sanoa mitään, baarimikko oli jo vetäissyt meille tuolit pöydän viereen ja meidät sinne kuskannut mies pyysi meitä istumaan.
Jotenkin amismaisesti minulle tuli vain sellainen olo, että olemme todella epäystävällisiä jos nyt vain käännymme kannoillamme ja häivymme ovesta ulos. Katsoin N:a anovasti silmiin ja sanoin "jos otettais vaikka yksi tässä ja jatketaan sitten". Hyvä, Pera kaljaa (selittää ehkä myös miehen väärinymmärryksen) kannettiin eteemme ja aloimme varovaisesti katsella ympärillemme. Miten ollakkaan, olimme päätyneet jonkin asteiseen strippibaariin, tai no, ainakin pienen huoneen perällä oli lava, millä seisoi neljä elämäänsä kyllästynyttä vetyperoksidiblondia purukumia mässyttämässä - ei kuitenkaan alasti vaan sellaisissa yhdeksänkymmentäluvun alun asusteissa. Yritimme keskustella saattajamme kanssa muutaman sanan, mutta valitettavasti hänenkin englanninkielen taitonsa oli hyvin rajoitteinen joten erehdyin kysymään puhuuko poika kenties arabiaa (as if I would). Ei, mutta hänen ystävänä kylläkin ja samassa mies viheltää yhden nurkkapöydässä patsastelevan tanssijan luoksemme. Tyttö saapui pöytäämme ja N alkoi puhua hänen kanssaan arabian ja ranskan sekoitusta. Samira oli Tunisiasta kotoisin ja muutaman kuukauden Istanbulissa "tekemässä bisnestä". Keskustelimme pitkät tovet hänen bisneksistään ja elämästä Istanbulissa ja jossain vaiheessa huomasin, että tyttösen kuppi oli tyhjä joten kysyin, haluaisiko hän kenties jotain juotavaa. S tilasi roseeta ja jatkoimme rupattelua. Meidän yhdet kaljat kasvoivat kolmeksi, neljäksi ja tottakai siinä sivussa myös seurueemme muutkin saivat suunkostuketta.
Erityisen huvittavaa oli se, että kun baariin astui miehiä sisälle, kaikki mimmit hyppäsivät lavalle ja alkoivat keikuttaa periään oikein urakalla. Yhtäkään naisista ei voinut kutsua edes hyvällä tahdolla kauniiksi ja kaikkien ilmeet olivat niin tympääntyneitä, että huoneen tapetitkin näyttivät paremminvoivilta. Pian miesten istuuduttua baarin pomo lisäsi pöydän viereen tuoleja ja katras tanssijoita siirtyi pöytään. Useasti kuitenkin muutaman minuutin päästä tytöt siirtyivät pikaisesti huoneen toiselle puolelle ja näyttivät, jos mahdollista, vielä tympääntyneimmiltä. Kysyinkin, että mikäs kuvio tässä on oikein menossa, enkö vaan ymmärrä paikallista riiausta, ja niin minulle selitettiin, että miesten odotettiin maksavan naisten drinksut. Mitä yksi drinksu maksoi? 25 euroa!!!! Sitä saatanan hapanta kotikellarissa väännettyä roseeta, jota Samirakin oli jo hörppinyt muutaman lasin. Kysyin, että maksaako Samiran lasi yhtä paljon, ja saattajamme sanoi "yes, mutta ehkä te voitte saada alennusta kun olette minun kanssani". My ass!!! Siis miksi me muka maksettaisiin 25 euroa siitä, että Samira rupatteli meidän kanssa jonninjoutavia, eihän me edes oltu piparia jahtaamassa.
Tässä vaiheessa päätin pyytää laskun ja sitä tuli toimittamaan paikan omistaja, harmaahapsinen vanhus. Ensimmäinen pyyntö oli 220 euroa jolloin en voinut olla pyrskähtämästä nauruun. Hysteeriseen sellaiseen. Hyvin pian onneksi tajusin, että tässä olisi nyt ihan oikeasti käytettävä niitä "maassa maan tavalla" tinkimissääntöjä ja pyysin ystävällisesti pappaa istumaan vastapäätäni. Aloitimme kovan tinkimisen, minkä aikana muistin tietenkin useasti ylistää hänen aivan mahtavaa establishmenttia, viinojen laadukkutta ja ystävällistä ilmapiiriä, kuitenkin pysyen tiukasti neuvottelulinjalla. Tähän sessioon kului noin kaksikymmentä minuuttia, minkä aikana hän nousi kolme kertaa seisomaan, eletti käsillään kuinka minä tarjouksellani puukotin häntä sydämeen ja jonka aikana minä tein suurinpiirtein samat kuviot, kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että oikeastaan 75 euroa on aivan hyvä korvaus juomistamme. Laskun maksettuamme pöytäämme kannettiin vielä yhdet cocktailit ja sitten saimmekin poistua paikalta. Suoraan hotelliin, herpaantuneina nauramaan meidän "globe trotterien" mokailuja.
Perjantaiksi olimme ohjelmoineet ne pakolliset moskeijat ynnä muut ja tietenkin pienen risteilyn Bosporuksella. Kolmen kieppeillä rantauduimme Ortaköyhin, mikä oli mielestäni koko matkan paras paikka, aivan ihana pieni alue rannan vieressä, täynnä terasseja, värikkäitä taloja ja pieniä kauppoja. Kalllistimme muutaman kupposen lounaan ohella House Cafessa ja siirryimme sitten erään vanhan talon kattoterassille polttamaan shishaa (ikävä kyllä olen unohtanut jutun turkkilaisen nimen). Oli ihanaa nauttia normaalista ilmasta ja väreistä, meren ja taivaan sinisyydesta, puiden vihreydestä ja kukkien loistosta - joka kerta kun olen Dubaista pois, huomaan kuinka väritön pläntti tämä oikeastaan on.
Illalla, tietenkin edellisiltaa korvaten, piti tehdä kunnon bilekierros. Ensiksi suunnattiin Reinaan, mistä kaikki olivat vaahdonneet tuhansia kertoja. Kauniilla paikalla, näytti oikein chiquelta mutta ei minun paikkani. En vaan diggaa paikoista, missä ihmiset seisovat viimeisen päälle laitettuna ja näyttävät siltä, että ovat seipään nielleitä. Aivan sama kuinka hottia hotimpi paikka, minua ei saa kirveellakään viihtymään näissä mestoissa. Kiristelimme siellä sitten aikamme, tuli jopa niin kylmä, että sain sellaisen kivan fleeceviltin lainaksi...
Näköala Reinasta:
Seuraavaksi siirryimme Anjeliqueen, joka on Ortaköyssä, myöskin aivan Bosporuksen tuntumassa. Aivan Dubain tyylinen klubi, ei mitään valittamista muuta kuin se, että taas vain patsastelevia ihmisiä ja musiikki niin kovalla, ettei saanut sanastakaan selvää. Joimme muutamat paukut ja päätimme luovuttaa siltä erältä ja painua hotellille pehkuihin.
Lauantaina kävelimme Taksimilla ympyrää ja löysimme vihdoin aivan ihanan pienen (ja erittäin jyrkän) kadun nimeltä Cezavir (?), täynnä pieniä ravintoloita ja yksi toistaan värikkäimpiä taloja. Köllöttelimme terasilla auringosta nauttien ja ohi soljuvia ihmisiä tuijottaen. Tämä paikka oli Ortaköyn ohella ehdoton suosikkini.
Kiersimme myös muutaman isoimman ostarin mutta shoppailun puolesta Istanbul ei pahemmin eronnut Dubaista elikkä hampaita kiristellen oli pakko myöntää, että tältä lomalta ei pahemmin mitään uusia löytöjä irronnut. Ostoskeskuksista löytyi aivan samat liikkeet ja rätit ja lumput kuin täältäkin, ja kuten myös Dubaissa, minua risoi se Gucci/LV/Dior liikkeiden paljous. Olisi kivaa nähdä jotain erillaista ja varsinkin sellaista, mikä ei maksaisi järjettömiä hintoja.
Lauantai-illan huipentuma oli hamam (kylpylä) vierailu. Hotelissamme oli oma hamam, jonne tietenkin ryysimme päivän vaelluksen jälkeen ja tilasimme perinteiset kuuraukset. Kummallakaan meistä ei ollut uikkareita mukana, mutta tämä oli ihan "no problemo" ja saimme sellaiset saria muistuttavat vaateliinat, jotka käärimme vartaloidemme peitteeksi. N halusi välttämättä, että teemme hoidon samaan aikaan ja ajatus vaikutti silloin vielä ihan hyvältä. Kunnes makasimme siinä vieritysten marmorilaatalla hikoilemassa ja kaksi pesijää saapuivat. Mies hänelle ja nainen minulle. Ainoastaan minun pesijäni tempaisi noin vain vaateliinan (mihin olin muuten kääriytynyt kuin silakkarullaan) lantiolleni ja kysyi, että ei kai neitiä haittaa? Olin niin shokissa (I'm so prude) etten saanut sanaakaan kurkustani ja niinpä hän alkoi kovalla tohinalla jynssäämään yläruumistani - miespesijän seistessä kymmenen sentin päässä. Suljin silmäni ja yritin hokea itselleni "näkeväthän nämä ihmiset joka päivä tissejä, ei tässä mitään hätää", mutta silti oli olo hyvin, hyvin, epämiellyttävä. Ehkäpä olen jo samastunut Dubaihin siinä määrin, että pelkkä ajatus alastomuudesta saa paniikkikohtauksen päälle.
Hamamhoito oli loppujen lopuksi kuitenkin aivan loistava (niin perusteellinen, että seuraavalla kerralla kun makasin uima-altaalla poltin itseni kuin Camping-makkaran) ja sen jälkeen oli olo sen verran raukea, että päätimme ottaa ihan "pienet" nokoset ja heräsimme kello kaksi yöllä. Ei muuta kuin kylkeä kääntämään ja lisää unta pollaan.
Sunnuntaina kiersimme vielä epätoivoissamme muutamia kauppoja ja päädyimme Bebekiin lounaalle. Yleisesti ottaen kaikki ruoka, mitä Istanbulissa söin, oli aivan loistavaa ja erityisesti turkkilainen ruoka on mielestäni hyvin makoisaa. Verrattuna näihin libanonilaisiin safkoihin, mitä Dubaissa tunkee joka tuutista ulos, turkkilainen ruoka on paljon maukkaampaa. Kävelimme vielä pitkän pätkän Bosporuksen rannalla ja sitten olikin aika lähteä lentokentälle. Takaisin menen takuuvarmasti ja en voi muuta kuin suositella kaupunkia kaikille.
Kommentit