Me naisethan olemme tunnettuja sellaisina "yliherkkinä" tapauksina - siis ainakin siihen toiseen sukupuoleen verrattuna. Pinna napsuu mennen tullen, hormoonit jylläävät miten sattuu ja pieniä itkujakin tulee tuherrettua siellä täällä. Siis noin yleisesti ottaen. Miesten mielestä.

Yksi oiva esimerkki tästä on se, että naiset ottavat asiat yleensä hyvin henkilökohtaisesti siinä, missä mies ei yhdistä mitään suoraa linkkiä esimerkiksi yleisen kritiikin esittämisen ja sitä kuuntelevan naisen välillä. Useasti ei edes ole kysymys mistään kritiikin esittämisestä, mutta niin nainen sen usein kokee. Mainittakoon nyt vaikka tilanne, missä mies kehuu esimerkiksi televisioruudulle ilmestyvän naisen olemusta: toinen voi sanoa "She's stunning!", toinen taas voi murahtaa sellaisen luolamiesmäisen äännähdyksen ja on jopa yksilöitä, jotka oikein säpsähtävät kyseisestä visuaalisesta ärsykkeestä.

Mitä tekee (keskiverto) nainen? Mittailee ruudulla olevaa kuvastusta millimetrin tarkasti ja ajattelee mielessään närkästyneenä "mitä tuossa naisessa on erillaista kun minussa" (yleensä kaikki)? Naisen päässä ajatus johtaa helposti seuraavaan analyysiin: "jos miehen mielestä tämä toinen nainen on niin vastustamaton, niin varmastikin hän pitää minua aivan vastenmielisenä". Seuraava reaktio on yleensä verbaalinen, kitkerän kuuloinen "No en minä tiedä, jotenkin se on vain niin kanamainen, mahtaako sillä olla edes mitään sanottavaakaan?" toteamus, ja naisen mielessä samalla kartoittuva treeni,- tukanvärjäys- ja total makeover-suunnitelma.

Näin se vaan useasti pakkaa olemaan, naiset tuntevat olevansa automaattisesti kilpailuasemissa muiden naisten kanssa, varsinkin niiden, joita hänelle läheiset miesyksilöt kehuvat. Miehet taas eivät myönnä tällaista käytöstä ja totta puhuen, eivät yleensä myöskään näytä sitä. Mutta kaikkihan on suhteellista, joten sitä varten päätin tehdä pienen tieteellisen tutkimuksen asian tiimoilta.

Niille, jotka haluavat tehdä saman pistokokeen, suosittelen tämän kehumiskohteen valitsemista ryhmästä X, jota kohtaan mies tuntee jonkinlaista kunnioitusta/vetoa. Keskivertomies ei pahemmin piittaa siitä, että vetistelet jonkun elokuvatähden perään, sillä elokuvathan ovat vain elokuvia elikkä satua ja se siitä. Ei ei, tutkimusta suorittaessa on todellakin paneuduttava miehen ajatusmaailmaan (mikä sinänsä on tietenkin hyvin helppoa). Yleisenä vinkkinä mainittakoon, että urheilumaailmasta löytyy oikein hyviä ehdokkaita.

Itse valitsin tietenkin jalkapallon, ja ihan hullun tuurilla tiimin, mikä oli mahdollisimman kaukana miehen omasta syntyperästä - Ruotsin. Peliä katsottaessa selailin raukean oloisena päivän lehteä (koe ei missään nimessä saa olla liian obvious, tässä ovat ne vivahteet nyt hyvin tärkeitä), toisella silmällä kuitenkin haukkana kenttää seuraten. Ljunbergin ruutuun saavuttua suljin lehden, katsoin häpeilemättä televisiota ja päästin sellaisen "Mmmmmmmm" äännähdyksen huuliltani. Kuvan siirtyessä toiseen pelaajan jatkoin tyynesti lehden lukua. Sivusilmällä huomasin miehen katsahtavan suuntaani, tuijottavan hetken, ja keskittyvän sitten taas matsiin. Muutaman minuutin päästä samaisen herran naaman ollessa ruudulla siirsin vaihdetta pykälän verran korkeammalle ja sanoin "Onpa siinä komea mies". Lehti pois käsistä, tiivistä ruudun tuijottamista.

Mies kääntyy minuun päin ja sanoo "et voi olla tosissasi, miten niin upea?". Katsettani Freddiestä kääntämättä sanon "no siis vaan komea niin kuin mies vain voi olla". Töks. Mies tuhahtaa, vaihtaa asentoa, ja sanoo "Jaa että sikspäkki saa naisessa tuollaisen reaktion aikaan, voi pyhä jysäys". "Miten niin sikspäkki, sillähän on paita päällä, en minä mitään sikspäkkejä tässä tuijottele vaan koko pakettia?". Lisää tuhinaa sohvankulmasta ja sitten klassinen "Kuule jos minä haluaisin, niin minulla olisi aivan samanlainen sikspäkki kuukaudessa!". En voinut muuta kuin revetä, miksei miehellä mennyt jakeluun, että se sikspäkki on nyt aivan viimeinen asia, mikä tässä miehessä kiinnostaa. Muutenkin hänen mielestään vaaleat miehet (nyt vertauksena ruotsalaisiin) eivät ole miehisiä (koska mies ei itse ole vaalea? Hmm). Jatkoimme pelin katselua, minä mielessäni hiljaa hihitellen, kylläpä vaan miehilläkin on joitain komplekseja, thank God.

Muutaman minuutin jälkeen, tauon alettua, mies kysyy, että onko tässä nyt sitten kyseessä mielestäni sellainen Unelmien Mies (aka Unelmies), eikö kyseisessä tapauksessa ole muka mitään kritisoitavaa? Mietin hartaasti ja sanon lopulta "Noh, on sillä jotenkin pienet korvat tohon päähän verrattuna". Mies nousee sohvalta ja poistuu kiivaasti keittiöön. Olen kuulevinani pientä marmatusta.

Että niin se vain on - ihmisiähän me kaikki olemme. Jopa Freddy Ljunberg korvinensa.