Kauhean paineen alaisena hiiviskelin tänne vuodatukseen, olisi jo niin kauan pitänyt kirjoittaa vaikka mitä, mutta kun ei ole ehtinyt/jaksanut/halunnut/pystynyt. Semmosta tää elämä pakkaa välillä olemaan, ja oikeastaan jos asiaa tarkemmin mietitään niin mitään hyvää syytä ei varmastikkaan löydy. Mutta asiaa sen enemmän!

Olenpa tainnut tästä jo aikaisemminkin vaahdota, mutta missä mättää, että ihmiset ovat niin helvetin kyvyttömiä olemaan tuomitsematta jotain, mikä on erillaista kuin mihin he ovat tottuneet? Taikka ottamatta asioita henkilökohtaisesti silloin kuin heillä ei henkilökohtaisesti ole asiaan mitään osaa eikä arpaa? On aivan kuin kaikilla olisi joku velvollisuus tuomita ja profiloida itseään mitä ihmeellisimmillä ja musta-valkoisimmilla päätelmillä.

Esimerkki: eräs hyvistä ystävistäni, 34-vuotias neitokainen (ikä ihan niin kuin vain avitteeksi sille, että elämää on nähty sentään jonkin verran, vaikka harvoinhan se on mitenkaan lineaarisesti sidottu omaan kokemusmaailmaan) oli tuossa linjoilla muutama päivä sitten. Keskustelun lomassa tuli puheeksi herra Y:n sivuhyppy, jonka herra Y:n vaimo, rouva X, sai tietää. Tämän jälkeen langoilla kuulosti lähinnä siltä, että ystävääni oli petetty pahimman kerran, ja koko herra Y pitäisi vähintään ristiinnaulita, ampua ja sitten vielä nylkeä. Huvittuneena kysyin, että miksi asia saa tuollaisen raivokohtauksen aikaiseksi, totta tokihan on kovin ikävää, että tällaista käy, mutta let's be realistic, näin se vaan pakkaa olemaan. Perustelu kilarikohtaukselle oli se, että pettäminen on väärin. Aivan, mutta miksei asiasta voida puhua jotenkin järkevästi? Miksi herran jumala pitää vetää kilarit asiasta, mikä tapahtui jollekkin toiselle?

Ymmärrän itse, mistä asia johtuu. Ystävätäreni, niin kuin varmasti 99.9% maapallon asukkaista, on kokenut saman kohtalon. Allekirjoittanut mukaan lukien. En ainoastaan omalla kohdallani, itse mokailtua taikka toisen mokailtua, vaan myös ihan perhe,- ystävä,- kolleega,- ja tädin serkun kaiman piireissä. Kukaan ei myöskään väitä, ettei moinen kokemus olisi kamala, mutta ei kai asiasta puhuminen tarkoita sen hyväksymistä? On hauska tarkkailla ihmisiä ja miten henkilökohtaisesti ihmiset suhtautuvat juttuihin, mistä heillä on edes jonkilaista kokemusta. Miksi ottaa kierroksia tällaisista jutuista? Ja miksi vitussa maailmassa on niin paljon ihmisiä, ketkä eivät edes kuuntele ja MIETI vaan pamauttavat (alkeellisen, lähes olemattoman) mielipiteensä saman tien ulos?

Minäpä väitän, että siksi, koska ihmiset eivät yleensäkään halua käsitellä mitään vaikeita asioita. Kun tulee riitaa, niin se vika on aina toisessa. Ei edes mietitä, että kenessäkään ei tarvitse olla vikaa, on vain olemassa kaksi eri mielipidettä. Kumpikin aivan yhtä valid. Olen täällä asuessani alkanut hokea päivittäin sellaista mantraa itselleni, että "it's easier to judge than to understand" ja täytyy sanoa, että kun asiaan oikein alkaa kunnolla perehtyä ja katsella ympäristöään, niin on olemassa vain muutama tyyppi, joka edes vaivautuu ajattelemaan samoilla linjoilla.

Olen myös seurannut huvittuneina kaikenlaisia keskustelupalstoja, missä puidaan kulttuuri- tai uskontoeroihin perustuvia juttuja. Erityisesti islamin uskonnosta käydyt keskustelut ovat hyvin mielenkiintoisia, sillä nyt näin vuoden verran aitiopaikalta hommaa seuranneena koen ainakin tietäväni jotain, vaikka sekin tieto on hyvin rajoitettua. Seuraappa siinä sitten jonkin tarvasjokilaisen tilitystä muslimeista, hän itse ei tietenkään ole koskaan edes nähnyt elävää muslimia (niitä kun nyt ei varmasti ramppaa Turku - Tukholma risteilyllä) ja silti hän pystyy argumentoimaan kuinka islam on uskontona väkivaltainen, naisia alistava ja ihan perkeleestä. Huh huh. Ja tällaisessa maailmassa sitten pitäisi elää, kun suurin osa ihmisistä on aivottomia kusipäitä?

Eräs ystävistäni lahjoitti minulle, muutaman kyselytunnin jälkeen, pienen kirjasen joka on tituleerattu "Discover Islam, Your Birthright". En ole vielä saanut aikaiseksi lukaista mutta totta kai jossain vaiheessa tarkoituksena olisi. Kun näitä uskontoa sivuavia keskusteluja on käyty, olen huomannut yhden vissin eron: minä en ainakaan osaa lainata yhtään raamatun lausetta, tai mitä sitten liekään, ja muutenkin on koko kirjan tuntemus semmoisella "Maria ja Joosef ja esikoulun joulunäytös" linjalla. Kun jotain raamattuun liittyvää ollaan kyselty, aivan niin kuin vertauskuvalliselta pohjalta, niin minä olen vain raapinut päätäni ja mutissut "me not know". Menipä sekin ripari sitten aivan reisille, ei voi muuta sanoa.

Mutta sitten keveämpään aiheeseen - ei-enää-niin-pieniin karvapalloihini. Ne ovat nimittäin erityisen ärtyneitä siitä, että emäntä on ollut liesussa melkein joka päivä ja aikaa ei ole ollut pahemmin pallon heittoon taikka rapsutukseen. Nämä vonkaleet ovat keksineet jotain aivan uutta: kämpän totaalisen täystuhon. Mikä tahansa esine, mikä on kissan raahattavissa tai tiputettavissa, on kokenut kyseisen kohtalon. Kirjahyllystä on joka päivä kolme hyllyllistä kirjoja lattialla, niiden kulmat on jyrsitty mutkalle ja jos oikein onnistaa, niin niiden päälle on vielä oksennettu karvapalloja. Lehdet revitään, Iittalan lasituikut ovat pirstaleina, suihkuverhot säpäleinä ja matot vinksin vonksin. Ja suurin vitutuksen aihe näille kullanmuruille tuntuu olevan se, että PRKL raksujen pitää olla tuoreita. Jos olen vaikka yön pois ja laitan hieman enemmän murkinaa kippoihin, niin sitä ei syödä. Ei sitten irveelläkään. Vaan mau'utaan siinä kupin vierellä, pää sinisenä että "noi samat raksut oli tossa eilenkin!". Ja minähän en luovuta, sillä tässä huushollissa syödään lautanen tyhjäksi.

Viime viikolla toinen kissoista yllätti aamuyöstä: heräsin ensiksi siihen kamalaan aamu-mouruntaan, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti "tänne safkaa ja vähän vikkelästi". En tietenkään reagoinut, vaan käänsin kylkeä ja peitin pääni tyynyllä. Seuraavaksi herään ihmeelliseen rapinaan vierelläni, ja vanhempi karvakasoista on roudannut vanhan ja kälyisen kissankarkki pussin (mikä on huom. kalastettu jostain keittiön kiposta, suurella vaivalla) tyynyni viereen ja raapii sitä tassullaan, katsoen samalla minuun vetoavasti.

On ne vintiöitä nämä dubailaiset kissat...